Riipuksen mukana toimitetaan kortti jossa toisella puolella kuva Korpiklaani yhtyeestä ja toisella puolella kuva riipuksesta sekä Korpiklaani saagasta.

www.korpiklaani.com

Korpiklaanin saaga Erämaa ja korpi ovat aina olleet niin matkaajille kuin tutuillekin vieras ja pelottava paikka. Suomen ikivanha tarusto kertoo kylän päälle kasvaneesta korvesta, ”korven kulkijoista” ja ”korven kultaisista uroista”, väestä, joka asui ja kasvoi korvessa. Tämä väki kantoi mukanaan koruja: ”joka hohtaa hopeainen”, kertoivat väen nähneet. Niiden turvin korven väki saattoi taittaa pitkiä matkoja toisiin maihin, saaden turvaa, tietoa ja jaksamista ylittää meriä, mantereita ja hiljaisuuden maita. Korut eivät milloinkaan pettäneet kantajaansa. Korven väestä puhuttiin sanoilla: ”kuulut kulkijat koreat”, joiden illanvietto, soitto ja laulu kantautuivat kyliin asti. ”Soi metsä, kumisi korpi”, kyläläiset selittivät seuraavina päivinä. Ihmisten keskuudessa tarinat korven väestä kulkivat isältä pojalle satojen vuosien ajan. Korven väen keskuudessa korut kulkeutuivat sanojen tavoin isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Jokaisen heistä tunsi korustaan. Vuosisatojen aikana tämän väen jälkeläisistä kasvoi ja nousi korven klaani, joka esivanhempiensa tavoin kiersi maasta ja mantereesta toiseen, ylittäen meriä ja hiljaisuuden maita, kantaen mukanaan kulkijan mieltä, juomarin kieltä, voimaa, suojelusta, tai tietoa antavaa ”korven kultaisen kuninkaan” korua. Koru, joka ajan ja auringon alussa taottiin korven väen kaulalle, oli tarkoitettu tietoa kaipaavalle kulkijalle. Se muotoiltiin noitarummun muotoon, jonka keskelle lisättiin ikiaikainen shamaanisymboli muistuttamaan kaikesta tiedosta. Koru voimisti kulkijan tietä tunnetussa ja tuntemattomassa maailmassa. Sen kantaja sai kulkemaltaan tieltä kaiken tiedon, jota aiemmin tiellä kulkeneet tiesivät. Korun kantajalle kaikki polut olivat mahdollisia kulkea ja valitsemansa tie aina oikea.